tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kesävaatteita

Oon menossa tulevana lauantaina kirppikselle myymään vanhoja vaatteita, joten täytyyhän niiden tilalle saada uusia.H&m:ltä löytyi kivoja kesävaatteita joten piti tehdä pikku tilaus
Hupulla on jo isokasa Lupun vanhoja kesävaatteita joten ainakaan vielä en juurikaan toiselle mitään tilannut.Mutta koska pakkohan jotain oli saada niin nämä.Eli siis ihan perus t-paidat.Shortseja tuolle on,niin farkku kuin rennompia kankaisiakin.Lisäksi löytyy siistimmät bermuda tyyliset sun muita.
Lupusen ostoskoriin tarttui nämä.Väreinä täksikesäksi liilaa,punaista,turkoosia.Lisäksi kotoa löytyy kasa pikeepaitoja,siistimmät shortsit sekä ohuempia pitkiä housuja.
Ja täytyyhän miehenkin kaappia joskus edes vaatekerrallaan uusia,joten nämä lähti sille tilaukseen
Kerrankin tilasin myös itselleni jotain. Molemmilla onnistuu tavalla tai toisella myös imetys joten ei auta kun toivoa et koot on oikeat.




Kenkäpuoli pitää vielä jossain vaiheessa katsoa.Hupuselle on ainakin superfitin lenkkarit sekä kahdet sandaalit odottamassa.Lisäksi Lupusen crocksit on varmaan nyt Hupulle hyvät.Lupulla taas on Adidaksen goretexit ulkoiluun,Pedipetit kaupungille,jotkin siistimmät sandaalit ja crocksit pitää vielä hommata.
Itselle haluan myös jotkut kivat kesäiset kengät.Crocksin nettikaupassa on kivannäköisiä,pitäisi ihan käydä katsomassa millaisia ne on livenä.Miehellä on niin paljon kenkiä, että se ei saa seuraavaan vuoteen yhtää ainutta kenkäparia.

Nyt täytyy alkaa laittamaan pyykkiä,Lupu jo odottaa Hupusen heräämistä päikkäreiltä.Sitten suunnataan leikkitreffeille Lupun tyttöystävän luokse. On aivan käsittämättömän ihanaa millainen ystävyys Lupulla ja tällä tytöllä on.Me ollaan tavattu synnärillä, eli lapset on syntyneet päivän välein ja vietetty aikaa siitä saakka.Lupu ja tyttö ei riitele oikeastaan koskaan vaan he viihtyvät suunnattoman paljon toistensa seurasta.En edes osaa selittää tuota niiden suhdetta koska se on jotenkin vaan erilainen kuin Lupulla muihin ystäviinsä <3.
Ihanaa aurinkoista tiistaita kaikille lukijoille.





1 kommentti: